Kuinka hyvin tuote vastasi kokoaan?
Vastaa kokoaan
“Hyvän mallinen ja tosi lämmin talvineule! Kutittaa jonkin verran, minkä vuoksi ei aivan yltänyt huippuarvosanaan. Toivottavasti kangas pehmenee kuitenkin hieman käytön myötä. Neuleesta lähtee jonkin verran myös mustia haituvia.”
“Malli on kaunis, mutta neulos kutitti hurjan paljon. Oletin tuotteen nimestä, että se olisi ollut täyttä villaa ja siksi en lukenut tuoteselostetta, josta olisi käynyt ilmi, että puserossa on myös polyesteria. Paikkaansa pitävämpi tuotekuvausta olisi siis ollut esim. mohairsekoiteneule tms.
Palautin tuotteen kuitenkin ennen kaikkea materiaalin kutittavuuden vuoksi. Minulla on useita Kaikon vaatteita ja ostan varmasti uudelleenkin.”
“Lämmin neule, joka toimii kauniisti hameiden, farkkujen, mekkojen ja suorien housujen kanssa. Neule on juuri sellainen kuin toivoin ja tarvitsin. Muita neuleita ei enää tarvitse käyttää. Ainoa miinus on, että toisesta hihansuusta repsottaa hihansuun viimeistelyjoustonaru.”
“Valitettavasti tämä lähti palautukseen, kun materiaali oli kutittava ja pisteli ihoani. Malli oli kyllä ihana ja koko XS olisi ollut sopiva,ei liian oversize.”