“Tuotteiden pakkaus ja suojaus oli kiitettävällätasolla, ja täten kesti kuljetuksen hyvin. (Heikommalla suojauksella tuotteeseen olisi saattanu tulla kuljetuksessa vaurioita, *pakkaus oli vaurioitunu kuljetuksessa)
Eli kiitos teille.”
“Tällä kertaa ei onnistunut, ja paketti lähti teiltä vasta viikon tilauksen (28.12.) jälkeen.(3.1. illalla) Emme ole vieläkään (5.1.) pakettia saaneet. Olin laskenut kyllä varoaikaa vupdenvaihteen takia, mutta olisi luullut, että teiltä lähtee viimeistään 2.1., ja olisi ollut perillä viimeistään eilen. Tuotteenbe ovat hyviä, mutta näköjään toimituksiin ei voi luottaa.”
Hei, kiitos palautteestasi. Ikävä kuulla, että toimitus on viivästynyt! Huomaan, että lähetys on seurannan mukaan pian perillä noutopisteessä. Kuljetusyhtiöllä on ollut hieman ruuhkaa vuodenvaihteen jälkeen-pahoittelut siitä. Toivottavasti tilaus on mieluinen kuitenkin saapuessaan.
“Asiakaspalvelu toimi erittäin hienosti, helppo tilata netin kautta, toimitus tili ajallaan, tuote vastasi mielikuvaa ja on hyvä, nämä isot valaisimet kun eivät ole katsottavissa showroomissa, toki voisi caikka seinään laittaa, ainoa epäkohta Lundia Halo valaisimessa on hyvin näkyvä sauma valaisimen kuvussa, joten ei sovellu keskilattia valaisimeksi. Hyvää alkavaa Vuotta Teille kaikille!”