“Liikkeessä myyjä ja kiireapuun hälytetty huoltomies. Huoltomies yritti parhaansa mukaan esitellä pyörää, mutta myyjää ei tuntunut kiinnostavan kaupanteko. Jäi vähän ylimielinen vaikutelma myyjästä, no kaupat tuli lopulta, mutta onneksi muutkin liikkeet myy Trekkiä, että voi jatkossakin pysyä hyväksi havaitussa merkissä.”
“Kävin liikkeessä ja ostin pyörän lisävarusteineen. Pyörä hankittiin työsuhdepyöräksi ja jostain syystä tilausta ei oltu toimitettu eteenpäin leasingyhtiölle. Se saatiin vasta kun he erikseen sen liikkeestä pyysivät. Tilauksesta oli myös jäänyt pois nastarenkaat, jotka tuli nyt hankittua sitten toisesta liikkeestä. Kun tilaus oli käsitelty sain puhelun, että pyörä oli noudettavissa keskiviikkona 28.8. Kun menin ko. päivänä paikalle loppuiltapäivästä kävi ilmi ettei pyörää oltu vielä kasattu. Pyörä saatiin sitten kasattua tunnin odottelun jälkeen. Tämän jälkeen sain kyllä mukavasti opastusta pyörän käyttöön ja myös apua autoon lastauksessa.”
“Samalla alueella tai tuotteita ostavien asiakkaiden rinnakkainen palvelu olematonta ja monet kertovat turhautuneensa odottamiseen. Rinnakkainen palvelu yleistä muissa erikoisliikkeissä, ilman tunnetta siitä, että asiakaspalvelu ei olisi asiakaslähtöistä ja riittävän lämmintä.
Yleisesti varastosaldojen ylläpito hyvin kirjavaa pyörävarikolla. En muista kokeneeni samaa muissa erikoisliikkeissä. Välillä tulee tunne siitä, että ei myyjät itsekään tiedä mitä kuuluisi olla tai ei.
Myyntitapahtuman nk. clousaus hyvä tapahtua ilman härdelliä tiskillä tai maksupäätteillä. Useaan otteeseen asioidessa liikkeessä, on nk. Kassapöytä täynnä tavaraa ja sekavan näköinen sekä useampi työntekijä suorittaa jotain samaan aikaan pienessä pisteessä. Ei anna kovin ammattimaista/ korkean brändin kuvaa myynnistä tai paikasta.
Lopetus positiiviseen nuottiin - pyörävarikon laadukas valikoima pitää liikkeen mukana vaihtoehdoissa hankintojen aikana.”